Rakennustaidetta ja kasvitiedettä
Taiteellinen työskentelyni jakautuu teknisesti kahteen alueeseen: maalauksiin ja videoteoksiin.
MAALAUKSISSANI käsittelen arkkitehtuurin historiasta, lähinnä renessanssin ja barokin rakennustaiteen ja ornamentiikan muodoista lähteviä aiheita, jotka ovat kulkeneet länsimaisessa vsuaalisessa kulttuurissa antiikista asti.
Alkujaan nämä muotoaiheet ilmenivät antiikin pilareiden kapiteelien achanthus-lehtiaiheissa. Renessanssin ja barokin julkisivuissa ne saivat uusia muotoja sekä niiden myötä uuden nimen - voluutta. Samat muotoaiheet toistuivat myöhempinä vuosisatoina sekä arkkitehtuurissa, että esimerkiksi huonekalujen - kuten tuolinjalkojen - muotoilussa. Nykyään näihin spiraalimaisiin muotoihin voi törmätä tapeteissa, lahjapapereissa, hajuvesipullojen designissa.
Arkkitehtuuri- ja ornamenttiteemaisissa maalauksissani pelkistän ja siirrän tätä visuaalista perintöä nykykuvataiteen kontekstiin.
– Näiden kulttuurisidonnaisten teemojen rinnalla käsittelen työssäni luonnonaiheita: maisemia ja kasveja.
Maisemamaalaukset keskittyvät ensisijaisesti hiljaisuuden kokemuksen välittämiseen.
Sekä maisema- että kasvimaalauksissani vältän aiheiden perinteistä käsittelyä. Tuon niihin samaa pelkistystä ja niukkaa, lähes mustavalkoista väriskaalaa, joka on ominaista myös arkkitehtuuriteemaisille töilleni.
VIDEOTEOKSENI keskittyvät kasviteemoihin. Värikkyydessään ja ylenpalttisuudessaan ne muodostavat vastakohdan maalausten pelkistykselle.
Videot esitetään aina seinän korkuisena projektiona, joka hallitsee tilaa. Videoiden kuvamateriaalissa yhdistän kasveja ja kasvinosia, jotka eivät todellisessa luonnossa kuulu yhteen. Näin saavutettu ylenpalttinen runsaus kaikessa yksityiskohtaisuudessaan tulvii yli katsojan, ja luo hänen ympärilleen puutarhan. Syntyy 'Paratiisikokemus'.
– Esittelen näillä sivuilla rajallisen valikoiman teoksiani viime vuosilta. Teokset, jotka ovat edelleen hallussani - ja siis myös ostettavissa - on listattu erikseen 'Työhuoneella nyt'-sivulle.
Vuonna 2008 perustin NÄYTTELYINFO -sivuston, jatkuvasti päivitetyn verkkokalenterin joka tiedottaa kuvin ja tekstein ajankohtaisista näyttelyistä, pääkaupunkiseutuun keskittyen. Sivusto esittelee myös muualla Suomessa järjestettäviä näyttelyitä ja taidetapahtumia. Katso: www.nayttely.info
Merja Heino
Helsingissä syyskuussa 2011

Pohjoista ja etelää 1, 2010, öljymaalaus ja lyöntimetalli kankaalle, 130 x 160 cm
Ulkoasun suunnittelu: Merja Heino • Tekninen toteutus Cap-Net Oy 2011